Pikalainapalvelu Euroloan on kasvattanut lainatarjontaansa reippaasti. Euroloan tarjoaa nyt lainaa ilman vakuuksia aina 50 eurosta jopa 2000 euroon saakka, ja lainoille annetaan takaisinmaksuaikaa pisimmillään jopa 12 kuukautta, eli kokonainen vuosi! Euroloan on aiemmin tarjonnut 50-1000 euron suuruist vippiä 30-90 vuorokauden takaisinmaksuajoilla. Palvelu ei ole rajoittanut uusien asiakkaidensa lainasummia mihinkään tiettyyn rajaan, vaan jokaisen asiakkaan ensilaina rajoitetaan Euroloanin oman arvion mukaan. Euroloan on todella hyvin menestynyt palvelu, ja yritys saikin hiljattain vuoden 2011 menestyjäyritys -sertifikaatin, jonka myönsivät Kauppalehti ja Balance Consulting. Palvelu tunnetaan hyvin luotettavana, ja osoituksena sen luotettavuudesta Euroloan on hyväksytty Etelä-Suomen aluehallinnon luotonantajarekisteriin. Euroloan myöntää lainojansa 18-70 vuoden ikähaarukkaan mahtuville henkilöille, jotka omaavat moitteettoman luottohistorian. Maksuhäiriömerkintöjä ei siis saa löytyä, mikäli aikoo saada lainaa netistä Euroloanin kautta. Euroloanin erikoisuuksiin kuuluu mm. se, että palvelun myöntää asiakkailleen tietyn luottorajan puitteissa jopa useita lainoja.